Kivisaaren Oriasema myynnissä

09.06.2020

MYYNTI-ILMOITUS

Kivisaaren Oriasema Oy:n hallitus on päättänyt laittaa 20 vuotta toimineen oriaseman kiinteistöineen myyntiin.

Kari Korte on tehnyt pitkän, yli 40 vuotta kestäneen työuran metsäteollisuuden palveluksessa, sekä hevosalan yrittäjänä. Seija Korte on myös toiminut hevosten parissa yli neljä vuosikymmentä. Nyt eläkeikä kuitenkin lähenee ja on tullut aika suunnitella tulevaa. Koska perhepiiristä ei löydy yritykselle jatkajaa, on tila päätetty laittaa myyntiin.

Tilalle on tehty 2000-luvulla isoja investointeja, kalusto on kunnossa ja viimeiset vuodet ovat olleet oriaseman historian parhaat, joten päätöksenteko myynnistä ei ole ollut helppo.

Toimeksiantosopimus kiinteistönvälittäjän kanssa on nyt kuitenkin tehty, ja kiinteistöt tulee Kouvolan Huoneistokeskuksen markkinoitavaksi kevään aikana.

Myytävä kokonaisuus on 3 eri tilaa, yhteensä 18 ha. tuotantorakennuksineen, josta salaojitettua peltoa 16,5 ha. Oriasema ja talli-/pihattorakennukset rakennettu v. 2000 ja 2011, 450 ja 700 m2. Vanhatalli ja kesätalli 330 m2. Yhteensä 31 karsinapaikkaa sekä kaksi isoa pihattoa. Tuotantorakennusten pinta-ala lähes 1500 m2.

Asuinrakennus perusteellisesti remontoitu ja laajennettu 2004-2005, rakennusala 265 m2, huoneistoala 208 m2.

Myytäväksi tulee myös maatilan kalusto, traktorit. pienkuormaaja, yhdistelmäpaalain ym.ym. osa siitostammoista sekä varsat.

Kivisaaren Oriasema on osakeyhtiö, joten mahdollisuus myös osake- tai liiketoimintakauppaan. Myös myynti osina saattaa olla mahdollinen.

Tila soveltuu myös maaseutuvalmennustalliksi. Omien maiden kautta pääsy metsäautotielle. Kouvolan raviradalle 22 km. Jokimaalle 75 km. Vermoon 134 km.

Kesän 2020 oriasema tulee toimimaan normaaliin tapaan.

09.06.2020Kivisaaren Oriasema myynnissä
17.05.2020Stoneisle Oceanille syntyi pikkusisko Googoo Gaagaasta.
29.04.2020Stoneisle Ocean voitti Solvallassa
23.04.2020Charmed Again varsoi orivarsan Creatinesta
19.04.2020Echo varsoi tammavarsan Jontte Boysta
12.03.2020Catch The Star varsoi Scarlet Knightista
11.03.2020Stoneisle Quincy Vermon voittoon
14.02.2020Stoneisle Sandrine voitti Turussa
01.02.2020Whispering Wind varsoi tammavarsan USA:ssa.
16.01.2020Stoneisle Quidam voitti Jyväskylässä

Siirry arkistoon »